Nuorisotilojen merkitys kaupungissa on suuri, ja niiden olemassaolo ja kehittäminen on isossa roolissa, kun mietimme, miten voimme pitää huolta nuoristamme ja ennaltaehkäistä pahempien ongelmien syntymistä.
Nyt moni nuori viettää aikaansa hampurilaisravintoloissa. Nuorisotilojen tulisi olla turvallisia paikkoja, joissa nuoret voivat kehittyä, oppia uusia taitoja ja solmia ystävyyssuhteita. Esimerkit, kuten Walkers, nuorisotilojen toiminnasta osoittavat, kuinka paljon annettavaa niillä on nuorten elämään.
Meidän on varmistettava, että nuorisotiloja on kattavasti ympäri kaupunkia. Liian usein ne ovat keskittyneet vain tiettyihin kaupunginosiin, jolloin nuoret muualta jäävät vaille tätä tärkeää palvelua. Kaikilla nuorilla tulee olla mahdollisuus päästä turvalliseen ja aktivoivaan ympäristöön. Voidaanko esimerkiksi tyhjilleen jääviä tiloja kehittää suuntaan, jossa paikalliset asukkaat voisivat hyödyntää tiloja asukasaktivismiin ja nuorisotoimintaan?
Nuorisotiloilla voi olla suuri merkitys erityisesti niille nuorille, jotka kaipaavat apua ja tukea elämäänsä. Ne voivat tarjota paikan, jossa voi etsiä ulospääsyä haastavasta elämäntilanteesta. Tämä on äärimmäisen tärkeää ja se tulisi ottaa huomioon nuorisotilojen kehittämisessä. Voidaanko tiloja resurssoida esim. erilaisten laitteiden ja ohjelmistojen avulla, joiden avulla päästään aloittamaan mahdollisesti uusia harrastuksia ja voidaan kehittää omaa osaamista. Resurssit nuorisotiloissa maksavat itsensä takaisin moninvertaisesti, kun nuorista kasvaa työikäisiä asiantuntijoita, jotka osaavat monia erilaisia taitoja.
Itselläni oli mahdollisuus hankkia Adobe InDesign 1.0 (nyt ollaan versiossa 20), kun olin nuori. Opettelin ohjelman käyttöä manuaalin avulla. Vähitellen käytin sitä enemmän mm. yhteiskunnallisten kampanjoiden työvälineenä. Osin tuo harrastus auttoi minua mm. työhaussa, koska opettelin samalla muita ohjelmistotalon resurssien käyttöä. Siten osin voin sanoa, että esim. tämä vei minua kohti sitä työtä, jossa nyt olen.
On ostarit ja nuorisotilat, mutta missä sinä olet saanut tukea itsenäistymiseen?
Tyhjiä tiloja on kaupungissa paljon, joten Helsingissä niiden avulla on helppo löytää vaikka väliaikaisia ratkaisuja nuorisotiloiksi, jolloin aina ei tarvitse rakentaa uutta.
Kopo Loco: P.V.M biisi kertoo juuri mahdollisuuksien antamisesta nuorille.
PS. Tsekkaa myös Telakka Mediapaja ry Oulusta.