”Päämääränä on luoda edellytykset ihmisten hyvälle elämälle ja kestävälle elämäntavalle eri puolilla Suomea. Tasapainoisen aluepolitiikan osana tarvitaan kaupunki- ja metropolipolitiikkaa.” (Vasemmiston vastaus hallitustunnustelijan kysymyksiin)
Helsingillä on Suomen pääkaupunkina suunnannäyttäjän rooli. Niin pitääkin olla. Kuntavaaleja käydään eri puolilla Suomea hyvin erilaisten haasteiden parissa. Myös Helsingissä on syytä katsoa kuntarajojen yli. On suotavaa katsoa jopa maakuntarajojen yli, koska erilaiset kehityssuunnat vaikuttavat erityisesti Helsinkiin; se on usein vetovoimaisempi kuin moni muu kaupunki. Jos muualla edellytykset työpaikkojen osalta loppuvat, pääkaupunkiseutu on usein vaihtoehto niille, joka joka etsivät työtä tai muuten uutta suuntaa elämälleen.
Tilastokeskuksen tiedoissa löytää Helsingistä esim. seuraavia taustatietoja vuodelta 2019:
632600 asukasta (1. väestömäärässä: 2. Espoo, 3. Vantaa, 4. Tampere)66.19 % (9. sija koulutettujen määrässä: 1. Tampere, 2. Turku, 3. Joensuu)49.28 % (17. sija sinkkutalouksien määrässä: 1. Turku, 2. Tampere ja 3. Lieksa)52.56 % (1. sija vuokra-asuntojen määrässä: 2. Tampere, 3. Turku, 4. Jyväskylä)19.79 % (283. sija eläkeläisten osuudessa: 1. Kuhmoinen, 2. Hyrynsalmi, 3. Vesanto)
Erilaiset mittarit kuntien väestön ikäjakaumasta kertovat karuja lukuja, joita ei muuteta mainostamalla, että asumisväljyys on suurempi maaseudulla kuin kaupungissa. Vertailua voi tehdä alle kouluikäisten tai lasten tai opiskelijoiden määrissä eri kunnissa. Huoltosuhteen osalta herää erityinen haaste, kun eläkeläisten osuus kunnassa on kärkipaikoilla.
On toki muuttoa hillitseviä tekijöitä. Nykyisellä asuinalueellani Katajanokalla hinta omistusasunnoissa on yhdessä vertailussa noin 40-kertainen verrattuna synnyinkuntani Juankosken (nykyisin osa Kuopiota) kotikaksioni hintaan. Suomessa on yli miljoona omakotitaloa ja moni niissä asumaan tottunut henkilö ei voi kuvitella asuvansa kerrostalossa, jossa naapuri näkyy vastapäisen talon ikkunasta.
Katajanokalla (vuonna 2019) asui 4832 asukasta. Vanhempieni kotikunnassa Kaavilla asui vastaavana aikana 4914 asukasta ja se oli Suomen 166. suurin kunta. Iso osa katajanokkalaisista ei liiku arkimatkojaan autolla, kun Kaavilla olet outo, jos sinulla ei ole ollut autoa siitä lähtien, kun hankit ajokortin 18 -vuotiaana.
Kun kuntien eläkeläisten osuus on ylittänyt 40 %:n rajan, tilanne on mahdoton. Ei ole mitään taikatemppuja, joilla työtätekevien veronmaksajien osuus kääntyisi huoltosuhteen osalta tasapainoisemmaksi. Ratkaisuja kaikkien Suomen kuntien haasteisiin pitää hakea yhdessä. Helsingissäkin meitä ”junantuomia” taitaa olla jo reilusti enemmän kuin puolet ja heidän juuristaan ainakin osa löytyy noilta hiljentyviltä synnyinseuduilta.
Jos osa näiden hiipuvien kuntien haasteista voidaan ratkaista, pienentää se monia haasteita, joita muuttoliike aiheuttaa pääkaupunkiseudun kunnille.