”Helsingissä asumiskulut ja elinkustannukset ajavat myös työssäkäyvän ahtaalle. Työn ulkopuolelle jäävät helsinkiläiset ovat erityisen vaikeassa asemassa. Köyhyyttä on torjuttava tarkastelemalla työtä uudenlaisista näkökulmista esimerkiksi jakamalla sitä useamman henkilön kesken työaikaa lyhentämällä.” (Helsingin Vasemmiston vaaliohjelma)
Olen muuttanut monta kertaa. Pelkästään Helsingissä takana ovat mm. Alppilan, Kallion, Kampin, Sörnäisen, Roihuvuoren, Pihlajiston, Ruoholahden, Jätkäsaaren ja Hermannin kaupunginosat. Nykyinen asunto on Helsingin kaupungin asunnossa Katajanokalla.
Kun katsoo asumisen hintaa kotitalosta Juankoskelta, jossa 44 m2:n kerrostalokaksion saa ydinkeskustasta 13 tuhannella eurolla, oli esimerkiksi heinäkuussa 2018 Katajanokalla yhden asunnon hinta noin 40 kertaa kalliimpi neliöhinnan osalta! Käytännössä vertailua voi yksinkertaistaa, että syntymäkuntani kaksion myyntihinnalla saisi ostettua yhden neliömetrin (= 1 m2) Helsingistä esimerkkitapauksessa.
Asumiskustannukset työntävät henkilöitä pois Helsingistä. Korona-aika osoitti ja opetti, että töistä voidaan monella työpaikalla tehdä valtaosa etänä. Vaikka vertailu esimerkiksi Helsingin ja Juankosken osalta onkin käytännössä vertailukelvoton, koska asumisen osalta vaakakupissa painavat monet muut syyt, antaa se konkreettisia lukuja, mistä oikein on kysymys ja mitä kehityssuuntia tulevaisuus voi tuoda mukanaan.
Hinnasta asenteisiin
Jos olet tullut sellaiselta maaseudulta, jossa suhtaudutaan ahdasmielisesti kaikkeen erilaiseen (esim. maahanmuuttajiin) negatiivisesti, ei suvaitsevaisempaan ympäristöön tottuneet tule ikinä muuttamaan takaisin kotiseudulleen. Miten muuttotappiokuntia voidaan pitää edes jollain tavoin elinvoimaisina? Tällöin on välttämätöntä lisätä työperäistä maahanmuuttoa ja suvaita erilaisia ihmisiä. Suvaitsemattomuus lyö muutoin sen viimeisenkin naulan näiden muuttotappiokuntien arkkuun. Liian monessa kunnassa esim. yli 65 -vuotiaiden osuus on jo hälyyttävän suuri.
Noin 60 % Suomen muun kielisestä väestöstä asuu pk-seudun lisäksi Turussa ja Tampereella. Loput yli 300 kunnasta vastaavat lopusta 40 %:sta. Erittäin useassa kunnassa osuus on alle yhden prosentin luokkaa. Siten esim. maahanmuuttokielteisyys on täysin tyhjän päällä, kun nostetaan esille se, missä määrin Suomessa eri kunnat vastaavat maahanmuuttajista.
Helsingissä ulkomaalaistaustaisten osuus lähestyy noin kuudesosaa (16 %). Luku kertoo hyvin sen, että muualta Suomeen muuttaneet ovat tärkeä osa Helsingin elinvoimaisuutta. Koko maassa luku on noin 7 %:n tietämillä. Kun verrataan väestön huoltosuhdetta Suomen eri kunnissa, alkavat hälytyskellot soida eri puolilla. Muualta tulevien henkilöiden vastustaminen vie mukanaan ne työntekijät, jotka hoitavat vanhuksia tai tekevät tulosta monilla eri työpaikoilla. Samoin sama ahdasmielisyys vie mukanaan suomalaiset työntekijät, jotka ovat tottuneet monikulttuuriseen ja kehittyvään työyhteisöön.
Väestöpohjan lukuja kannattaa tarkistaa virallisista tilastoista, joista lisätietoja löytää vaikka Tilastokeskuksen sivuilta. Kysymys siis siitä, missä asut, ei ole vain kysymys asumisen hinnasta. Ahdasmieliselle paikkakunnalle ei muuteta, vaikka siitä maksettaisiin. Haluatko itse edistää siten tätä kehitystä?